Blomqvist, Marianne, Dagens namn. Schildts 2002

Dillard, J.L, Black Names. Mouton & co, Publishers 1976

Dunkling, Leslie, The Guinness Book of Names. Guinness Publishing 1991

Hanks, Patrick & Hodges, Flavia, A Dictionary of First Names. Oxford University Press 1990

Hyyppä, Ari, Seppojormairmeli. Etunimen selitys. Ajatus Kirjat 2006

Järvinen, Harma, Isoisältä pojalle, isoäidiltä tyttärelle. Suvun nimien antaminen ja nimenmääräytymistapa esikristilliseltä ajalta nykypäiviin. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto: folkloristiikka 2002

Kangas, Urpo, Ihmisen nimi. Nimenmääräytymisen oikeudelliset rajat Talentum Media Oy 1991

Kangas, Urpo, Suomen nimioikeus. Lyhyt oppimäärä. Talentum Media Oy 1998

Kiviniemi, Eero, Iita Linta Maria. Etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen. Gummerus 1993

Kiviniemi, Eero, Rakkaan lapsen monet nimet. Suomalaisten etunimet ja nimenvalinta. Weilin + Göös 1982

Kiviniemi, Eero, Suomalaisten etunimet. SKS 2007

Kutsu vaikka kukkaseksi. Nimitiedon vuosikirja. Toim. Pirjo-Riitta Syrjänen. 4. tark. p. Karisto 1999

Lehtonen, Rea, Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina, Aarnu, Evena, Vinjami. 1 700 ehdotusta etunimeksi. Nemo 2006

Lempiäinen, Pentti, Nimipäivättömien nimipäiväkirja. WSOY 1989

Lempiäinen, Pentti, Pentti. Suuri etunimikirja. WSOY 1999

Lieberson, Stanley, A Matter of Taste. How Names, Fashions, And Culture Change. Yale University Press 2000

Macleod, Iseabail & Freedman, Terry, The Wordsworth Dictionary of First Names. Wordsworth Editions Ltd 1995

Mikkonen, Pirjo (toim.), Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2002

Nimet, aatteet, mielikuvat. Kolme näkökulmaa nimiin. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 1996

Nimi ja usko. Ortodoksinen ristimänimiopas. Ortodoksinen Veljestö 1982

Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina, Aenna, Rosma, Velveena. Muusa 2004

Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina, Eemu Ukri Amelie. 2 000 kaunista ja harvinaista etunimeä. Nemo 2005

Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina, Osma Ranja Vilmiina. 800 harvinaista etunimeä. Nemo 2003

Paunonen, Heikki, Stadilaisen nimipäiväkirja. WSOY 2002

Pitkänen, Ritva Liisa & Mallat, Kaija (toim.) You Name It. Perspectives on Onomastic Research. SKS 1997

Riihonen, Eeva, Mikä lapselle nimeksi? Tammi 1992

Saarelma, Minna, Nimi lapselle. Minerva 2007

Saarikalle, Anne & Suomalainen, Johanna, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus 2007

Vilkuna, Kustaa, Etunimet. Otava 1980

Vilkuna, Kustaa, Oma nimi ja lapsen nimi. Otava 1959

Withycombe, E.G, The Oxford Dictionary of English Christian Names. Oxford University Press 1977

Yliopiston nimipäiväalmanakka - Universitetets namnsdagsalmanacka - Universitehta nammabeaivealmmenáhkki. Julkaissut Helsingin yliopisto. Utgiven av Helsingfors universitet. Olggosaddán Helssega universitehta.

Erikoisten nimien haeskelu on yhtä kiihdyttävää kuin antikvariaattien penkominen ja vanhojen kuvalehtien selailu. Olen käyttänyt hyväkseni Helsingin ja muiden kaupunkien puhelinluetteloita. Se on yksi hotellikuoleman muoto. (Veijo Meri, Goethen tammi)



Olen ollut kieli-, sana- ja nimifriikki koko pienen ikäni. Oma nimeni on Suomessa harvinaisehko–tästäpä nimi-intoiluni kai juontaneekin juurensa. Etunimikirjat ja muut hakuteokset, vanhat kalenterit ja kieliopinnot ovat vuosien kuluessa jatkuvasti ruokkineet harrastustani. Kiinnostus nimistöntutkimukseen vaikutti myös lopputyöni aihevalintaan. Työ ja huvi yhdistyivät aikoinaan mukavalla tavalla Englannin ja Walesin etunimiä käsittelevässä gradussani (Names in the Frame. A Study of the Popularity of Forenames in England and Wales from the 1950s to 1995, Tampereen yliopisto 1999). Olen kiinnostunut etenkin nimien historiasta, niiden lainautumisesta ja varianteista eri kielialueilla, nimien suosionvaihteluista sekä niihin vaikuttavista kielensisäisistä ja -ulkoisista seikoista. Nimet ovat kiintoisia myös kulttuuristen tunnusmerkkien ilmentäjinä. Pro gradu -työssäni tutkimuskohteinani olivat suosituimmat etunimet Englannissa ja Walesissa vuosina 1950, 1965, 1975, 1985 ja 1995. Gradun kirjoittaminen jäi kuitenkin pelkäksi pintaraapaisuksi nimistöntutkimuksen alalla. Syksyllä 2003 aloitin englantilaisen filologian jatko-opinnot. Projektista irronnee tulevaisuudessa syvällisempiä tuloksia :-) Niitä odotellessa kannattaa tutustua erittäin epäakateemiseen kirjaamme Aarnu, Evena, Vinjami. 1 700 ehdotusta etunimeksi, joka ilmestyi toukokuussa 2006. Parhaillaan olen aloittelemassa uutta kirjaprojektia. Kielillä leikittelyä harjoitan siis tätä nykyä täyspäiväisesti sekä työssäni kääntäjänä että vapaa-ajalla...

Nimisivustoni pistin pystyyn puhtaan keräilyvimman saattelemana vuonna 1999. Sivusto on sellaisenaan tarkoitettu lähinnä omaksi ja pienen piirin iloksi. Nykymuodossaan se palvellee nimestäjiä, jotka etsivät vauvalleen tietyllä kirjaimella alkavaa nimeä tai vaihtoehtoja turhan yleiselle suosikkinimelleen. Levottomien marginaalitapaustenkin etsijät löytävät joukosta herkkupaloja! Sivustollani käydään myös etsimässä nimiä fiktiivisille luomuksille, kuten esimerkiksi roolipelihahmoille. Nimiarkisto on saanut julkisuutta mm. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 14.3.2003, Aamulehden Valo-liitteessä 14.7.2006 ja 19.10.2007, Helsingin Sanomissa 16.10.2007 sekä YleX:n haastattelussa 11.10.2004. Sivusto on myös Makupalojen linkkilistalla, Behind the Name -sivujen listalla sekä useissa muissa luetteloissa. Saan säännöllisesti palautetta ja nimikyselyitä niminörttikollegoilta ympäri maailmaa. Vuonna 2005 syntyi aivan uusi, erillinen arkisto, kun Etunimet-postituslistalla alettiin yhteistyönä koota luetteloa Suomessa käytössä olevista etunimistä. Massaälyn jylläyksen tuloksia voi käydä vilkaisemassa Suomen etunimet -sivultani.

Nimien metsästäminen ei ole ryppyotsaista puuhaa. Nimiä tulee pistettyä korvan taakse milloin mistäkin ja mitä moninaisimmista lähteistä: kaunokirjallisuudesta; historiasta; sanomalehtien seurakuntatiedoista; nimipäivä- ja pyhimyskalentereista; nimikirjoista; yleisyystilastoista; ystäviltä ja tuttavilta eri puolilla maailmaa. Lisäksi netissä on yllättävä määrä kansainvälisiä nimisivuja, postituslistoja ja keskustelupalstoja. Löydettyäni "uuden" nimen, tarkistan sen kirjoitusasun, alkuperän ja mahdollisen merkityksen lähinnä internetiä, mutta toisinaan myös sanakirjoja ja muita lähteitä apuna käyttäen. Nämä tallennan systemaattisesti vain omaa käyttöäni varten.

Entäpä ne nimestäjän subjektiiviset suosikit? Pidän erityisesti vanhoista suomalaisista nimistä, vanhoista germaanisperäisistä nimistä (Kunigunda, Sonnehild, Willibald), keskiajan nimistä (Gaudente, Geoffroi, Grissel) sekä 2000-luvun pääasiassa pohjoisamerikkalaisistaa uusmuodosteista ja "kreatyv spellynge" -tapauksista (Kamryn, Paeton, Skylar). Nyt, kun isoisovanhempien aikaiset uusvanhat nimet (Hilma, Julia, Juho) ovat jo tuttua tavaraa, odottelen innolla 30-, 40- ja 50-lukujen nimien uutta tulemista (Pirkko, Pentti, Veijo)! Erityissuosikkejani ovat kuitenkin ehdottomasti muinaissuomalaiset sekä kansallisromanttisen kauden nimet (Airikka, Kotivalo, Päiviö). Pidän myös suomalaisista luontonimistä (Havu, Myrsky, Utu).

Oma ensimmäinen etunimeni, Rea-Maria, on muuten yhdistelmä kahden vahvan naishahmon nimistä. Nimessä yhdistyvät vanhempieni kiinnostus klassiseen mytologiaan ja suvun nimiperintö. Sana 'rea' on kreikkaa ja tarkoittaa virtaa, puroa, pientä jokea. Kreikkalaisessa jumaltarustossa Rhea oli kahden titaanin, Uranoksen (taivas) ja Gaian (maa) tytär ja Kronoksen (aika) sisar. Rhealle syntyi ylijumala Zeun lisäksi Poseidon, Hades, Hera, Demeter ja Hestia, ja hän ansaitsi näin paikkansa lukuisissa myyteissä ja kansantaruissa. Rhea-titaani on myös lainannut nimensä Saturnuksen toiseksi suurimmalle kuulle. Liviuksen teoksessa Ab Urbe Condita kerrotaan, kuinka vastaavasti Rooman klassisessa mytologiassa Numitorin tytär ja siten Aeneaksen jälkeläinen, Vestan neitsyt Rea Silvia (Ilia) synnytti Mars-jumalaln raiskaamana Romuluksen ja Remuksen. Susiemo löysi kaksoset ajelehtimasta Tiber-joesta ja kasvatti heistä tulevat Rooman kaupungin tarumaiset perustajat. Silvia viittaa metsään; Rean kreikkalainen merkitys "virta" saattaisi tässäkin viitata virran jumala Tiberiukseen. Latinan sana 'rea' merkitsee, kumma kyllä, myös unikkoa. Suomessa Kustaa Vilkuna arvelee nimeä käytetyn myös esimerkiksi Andrean, Margaretan ja Teresan lyhentymänä. Omalla kohdallani nimenvalinnan motiivit ovat selkeät. Nähdessään Kreikassa vuoren, jolla Zeus tarun mukaan syntyi, äitini päätti antaa vauvalle nimeksi Rea. Rakkaan Maria-mummun kaimuus taas oli itsestäänselvyys. Nimien kirjoitusasusta käytiin keskustelua vielä Suomessa. Tietokoneista kiinnostunut isäni nimittäin halusi vauvalle etunimen, jossa on tietty määrä merkkejä. Jo legendaarisen tarinan mukaan etu- ja sukunimeni yhteenlasketut merkit muodostavat seitsemänkymmentäluvun uuden, tietokoneistetun väestötietojärjestelmän yhdelle riville mahtuvan maksimimerkkimäärän! Rea lausutaan /re:a/, siis pitkällä e:llä; nimen muita kirjoitusasuja ovat Réa, Reea ja Rhea; muualla maailmassa mm. Rhaya ja Rheya. Suomessa on kastettu 950 Rea-nimistä tyttöä ja viisi Rea-Mariaa. Kuuluisa kaima on näyttelijä Rea Mauranen. Nimen suosio oli huipussaan 1930-luvulla etenkin suomenruotsalaisten keskuudessa sekä uudelleen 1970-luvulla muiden muodikkaiden ja nasevan lyhyiden tytönnimien (Lia/Liia, Mia/Miia, Pia/Piia, Tea/Teea, Tia/Tiia jne.) vanavedessä etenkin Etelä-Suomessa. Kauppojen ikkunoihin 1970-luvulla tiensä löytäneet sanat 'rea(lisation)' ja 'ale(nnusmyynti)' hidastivat kuitenkin nimen yleistymistä.

Entäpä Chris ja muut Reat? Sukunimenä Rea esiintyy alunperin Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa 'rea' on alkujaan tarkoittanut henkilöä, joka asuu laitumen tai joen lähellä. Britanniassa sukunimi lausutaan ray. Ranskassa Rea pohjautuu vanhaan ranskaan ja tätä kautta latinan sanaan 'rex' ("kuningas"). Espanjassa puolestaan Rea on baskinimi, joka on peräisin baskinkielisestä sanasta 'larre' ("niitty"). Toisaalta Rea voi Espanjassa olla myös alkujaan lisänimi: se on feminiinimuoto espanjan sanasta 'reo' (< latinan 'reus', "syytetty"). Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa Rea ääntyy kuten Suomessa.

Maria taas on kristikunnan laajimmalle levinnyt naisennimi, jonka suosio perustuu Neitsyt Marian kulttiin. Nimen pysyvää suosiota ja arvostusta selittää myös tärkeiden naishenkilöiden vähyys Uudessa Testamentissa. Nykyään katolinen kirkko tuntee yli 70 Maria-nimistä pyhimystä ja marttyyriä. Espanjassa ja Italiassa Neitsyt Marian harras palvonta on synnyttänyt tytönnimiä myös Marian kirkollisista juhlapäivistä ja lisänimistä: Conceptión, Asunción, Encarnación, Mercedes, Dolores (esp.) sekä Assunta, Annunziata, Concetta (it.) jne. Nimen taustalla on heprealainen nimi Miriam, mutta muuten sen etymologia on epäselvä. Nimen merkityssisällöstä on esitetty useita teorioita, esimerkiksi "katkeruuden meri", "kapinallisuus" ja "toivottu lapsi". Todennäköisesti Marian alkuperä on kuitenkin muinaisessa Egyptissä, jossa se lienee muodostettu sanasta 'mry' ("rakastettu") tai 'mr' ("rakkaus"). Maria on Suomen yleisin naisennimi.

Jälkimmäinen etunimeni Catharina on vanha kreikkalainen nimi, alunperin Aikaterine. Useimmat lähteet antavat sille merkityksen "alati puhdas, siveä", mutta nykykäsityksen mukaan nimen yhteys kreikan sanaan 'katharós' ("puhdas"; tästä myös klassinen katharsis-käsite) on jo roomalaisilta periytyvä harhakäsitys. Muita selityksiä ovat "kumpikin kahdesta", "kruunu" sekä negatiivisempi "kidutus". Kidutus viittaa Aleksandrian Pyhän Katariinan pyörään. Oppinut ja tuikea Katariina-neito peittosi miehet väittelyssä, mutta joutui vainojen uhriksi ja surmattiin vuoden 310 tienoilla. Aleksandrian Katariinan kultti saavutti keskiajalla valtavat mittasuhteet. Muita tunnettuja Katariina-pyhimyksiä ovat Katariina Sienalainen ja Pyhän Birgitan tytär Katariina. Nimi on myös ollut kautta aikain eurooppalaisten kuningashuoneiden suosiossa; tuoreena esimerkkinä Hollannin prinssi Willem-Alexanderin tytär, tuleva kuningatar Catharina-Amalia (s. 2003). Catharina ja Katharina ovat kristikunnassa erittäin suositun nimen germaanisia kirjoitusasuja. C-kirjain on perua keskiaikaisesta viehtymyksestä nimien latinalaistamiseen. Catharina on myös varhaisin Suomen nimipäiväalmanakassa esiintynyt Katariinan variantti 1500-luvulta. Nimi on tosin ollut ahkerassa käytössä Suomessa ja muualla Pohjolassa useita satoja vuosia aiemminkin; mainintoja löytyy jo vuodelta 1281. Catharina eri versioissaan oli keskiajalla yleisin naisennimi maassamme. Keskiaikaisissa kalentereissa katariinanpäivä oli tärkeimpiä juhlapäiviä joulun ja pääsiäisen ohella. Nimi ja kultti ovat antaneet aihetta laajaan kansanperinteeseen. Kustaa Vilkunan mukaan Keuruulla lausuttiin P. Katariinasta mm. "O sinä sulonen jääräpää – –". Mikäs sen soveliaampaa!


REA-MARIA CATHARINA LEHTONEN
rea.lehtonen@uta.fi